Mahtava kyläyhteisö

Merimaskun Saaristolaiskylä sijaitsee Länsi-Suomessa, keskellä kauneinta saaristoa, Merimaskussa. Merimasku oli aikaisemmin oma kunta, mutta kuntaliitoksessa liitettiin osaksi Naantalin kaupunkia. Matkaa Naantalin keskustasta Saaristolaiskylään on noin 10 kilometriä, veneellä toki vähemmän.

Kylä on nimensäkin perusteella oikea saaristolaiskylä, paratiisi maan päällä. Alue on kaavoitettu ja rakennettu noudattelemaan entisajan kalastajakylä -ilmettä. Punamultatalot, venevajat ja saariston ainutlaatuinen luonto tuo tämän mielikuvan vahvasti mieleen heti kylään saapuessa. Kylässä asuu paljon lapsiperheitä ja alue on erittäin rauhallinen. Naapurit tuntevat toisensa ja kylässä on erittäin hyvä yhteishenki ja tämä osaltaan luo turvaa ja mukavuutta asumiseen.

Saaristolaiskylä perustettiin vuonna 1997 Raision asuntomessujen etäkohteeksi. Kylän teema messuilla oli ekologisuus. Tämä ekologisuus näkyi mm siten, että kaikissa rakennetuissa taloissa ei saanut olla normaalia vesivessaa vaan kuivakäymälä tai ns. “puucee” pihan perällä! Tämä kaikki näytti alussa hienolta, mutta käytössä ollut tekniikka ei vielä ollut kehittynyt sille tasolle, jotta kaikki ilmenneet käytännön ongelmat olisi voitu korjata, joten kylä liittyi pitkän ja uuvuttavan kuntaan vastaan käydyn taistelun jälkeen kunnalliseen viemäriverkkoon 2000- luvun alussa.

Kaikki nämä alussa koetut hankaluudet yhdistivät kylän asukkaita ja tästä syntyi tiivis ja toimiva kyläyhteisö ja koti, jossa on turvallista ja mutkatonta asua!

Terveiset kaikille kyläläisille!